Syy tähän äkilliseen postausintoon onkin siinä, että meikäläinen suuntaa tiistaina takaisin rapakon toiselle puolelle. That's right, kuukaudeksi takaisin Amerikan kotiin! Oon niiiiiin innoissani, etten tiedä miten päin olisin. Oon tässä koko vuoden odotellut ja nyt vihdoinkin aikaa lähtöön on enää ALLE VIIKKO.
Mitäs tää vuosi on sitten pitänyt sisällään? Tiivistettynä vuosi on ollut tosi erilainen - niin hyvässä kuin pahassakin. Koulu on ollut suoraan sanottuna aikamoista pakkopullaa ja muutamia kiviä on saanut kääntää kadonnutta motivaatiota etsiessä. Välillä oli toki ihan kivaakin, oli penkkarihulinoita sun muita. Ylppäriurakan aloitin enkulla ja se jäi valitettavasti vähän vajaaksi laudaturista. Ärsyttää, mutta minkäs teet. Kyllä tästä vaihdosta oli ihan älyttömästi apua jo pelkästään kuuntelukokeessa, mutta myös muutenkin. Esseen sain hiottua ihan toiselle tasolle, kuin mihin ennen vaihtoa olisin pystynyt.
Nyt on koulua enää kaksi vaivaista päivää jäljellä ja sitten syksyllä enää kolme jaksoa + ylppärit ja se on ohi. Luojan kiitos, ei voi muuta sanoa. Oon tällä hetkellä niin kypsä tohon lukioon, etten malta oottaa sen loppumista :D
Takaisin jenkkiaiheisiin! Multa kysytään tosi usein, että onko kova ikävä Amerikkaan ja miten kestän sitä. Kyllä mulla on koko ajan pieni ikävä, tottakai. Niistä ihmisistä tuli mulle toinen perhe ja Clevelandista toinen koti. Mulla on ikävä meidän taloa, kirkkoa, countrymusaa ja walmartia. Mulla on ikävä pitkiä ajeluita hostmomin kanssa, angry birds skaboja hostveljen kanssa ja sleepovereita hostsiskon huoneessa kun sitä pelotti nukkua yksin. Ikävöin sitä kun sain olla suomivaihtari, jolla oli oikeus olla välillä vähän pihalla. Ikävöin sitä, kun kaikki oli uutta ja jännittävää, ja joka päivä oli erilainen. Mulla on ikävä mun ihania jenkkikamuja, jotka vieläkin jaksaa facebookin kautta varmistella, että mulla on kaikki hyvin. Mulla on ikävä niitä ihmisiä, sitä tunnetta kun on siellä. Ei sitä pysty muille selittämään, se pitäis kokea itse. Oon kyllä älyttömän onnekas, kun oon sen saanut tuntea ja kokea.
Odotan innolla tulevaa kuukautta Jenkeissä. Siitä tulee varmasti ihan mahtava reissu, mutta samalla jotain tosi erilaista. Tällä kertaa en asu siellä, enkä käy kavereiden kanssa joka päivä koulua. Toisaalta meen johonkin tuttuun paikkaan, tuttujen ihmisten keskelle. Viime kerralla en vielä lentokentälläkään tiennyt millaiseen soppaan olin pääni pistänyt, mutta nyt siellä on jo valmiiksi tuttu perhe vastassa. En malta odottaa sitä, kun pääsee taas kasvotusten juttelemaan! Pelkkä skype ja facebook alkaa jo kyllästyttää.
Jaa a, tästä tuli aika sekava ja pitkän linjan selostus, vaikka tarkoituksena oli vaan tulla infoamaan tästä lähdöstä :D Anyway, tuun sitten paikan päältä postailemaan tänne kuvien kera fiiliksiä ja mitä ollaan puuhailtu. Toivottavasti wifi pelittää ja tällä kertaa muistan ottaa latureille adapterit mukaan...
