Koulut on ollut taas tällä viikolla kiinni lumen takia paitsi maanantaina. Huomennakin koulu kiinni, tod näk perjantaina myös. Tiistaina ei ees mitään lunta tullut, aurinko paistoi ja lämpötila oli siinä +5 paikkeilla, joten aika turha juttu :D Tänään sitten alko satamaan sellasta räntäsössöä, joka ei ees tartu kunnolla maahan mutta yön aikana pitäisi tulla joku järjetön lumimyrsky… Enpä usko koska täällä ei olla kunnolla edes pakkasen puolella, mutta katsotaan :D
Tää koulujen sulkeminen vähän katkoo arkea mikä välillä ärsyttää, vaikka toisaalta kyllä kiva nukkua vähän myöhempään ja viettää rennompi päivä. Se on kuitenki harmi, ettei välttämättä viikkoon nää kavereita ollenkaan. Täällä ei niin paljoa hengailla kavereiden kanssa muuten kuin koulussa, eikä esim koulun jälkeen niinkuin Suomessa. Täällä tosi moni nuori käy töissä koulun ohella tai jää myöhään johonkin harrastukseen ja sen jälkeen tehdäänkin loppu ilta läksyjä ja luetaan kokeisiin. Toki viikonloppuisin voi nähdä kavereita, mutta nyt teiden liukkauden takia on vaikea liikkua paikasta toiseen kun tää on niin vuoristoista aluetta. Osa asuu tuolla ihan korkeella vuorilla eikä sieltä niin vaan tulla jäämäkeä alas :D Noh anyway, toivottavasti maanantaina päästäis kouluun niin näkee taas kavereita.
Mä aluks vähän stressasin sitä miten hyvin tutustun täällä uusiin ihmisiin, kun tuun tälleen kesken lukuvuoden ja kaikilla on jo omat porukat valmiina. Tätä vaikeutti entisestään se, että mulla ei oo hostsisaruksia samassa koulussa. Muutenhan oisin vaan voinut mennä niiden mukana ja ne ois tutustuttanut mut niiden kavereihin. Eeeeei, ihan omilleni jouduin. Ihan hyvin on kuitenki menny ja tutustun koko ajan enemmän ja paremmin ihmisiin. Mulla on koulussa joka tunnilla ihmisiä joiden kanssa voin jutella jne, mutta kemian tunnilla meillä on semmonen muutaman tytön porukka joiden kanssa vietän eniten aikaa ja tullaan tosi hyvin juttuun. Meillä on myös sama ruokis, joten syön aina näiden tyttöjen kanssa.
Oon tosi kiitollinen siitä miten ystävällistä porukka täällä on ja mut yritetään aina ottaa kaikkeen mukaan. Mietin just miten kamalaa ois tulla Suomeen vaihtoon esimerkiks vaikka just täältä :D Ei siihen niin kiinnitä huomiota kun Suomessa on koko elämänsä asunut, että oltais jotenkin ei niin vieraanvaraisia tai tosi hiljaista ja sulkeutunutta porukkaa. Pidin tosta itseasiassa joskus enkun tunnilla esitelmänkin, jossa yritin vähän puolustaa suomalaisia että ei me nyt niin pahoja olla. Täällä oleskelun jälkeen joudun kuitenkin perumaan puheeni, koska ero on todella huomattava. En varmaan koskaan lakkaa hämmästelemästä sitä miten erilaisia ihmiset voi täällä olla!
![]() |
| parasta jälkkäriä mitä oon täällä syönyt! |
![]() |
| vein vauvaa lenkille lumisateeseen, ei tykännyt. maailman söpöin otus kyllä <3 |
Hyvää yötä, hyvää ystävänpäivää näin etukäteen ja ihania wanhojen tansseja kaikille niille jotka tänä vuonna tanssii!
PS. Tiedän suunnilleen ketkä perheestä ja kavereista mun blogia lukee, mutta jos siellä on ketään "ulkopuolisia" lukijoita, niin ois kiva kuulla teiltäkin jotain palautetta, postausideoita tms kommentteja!



En mitenkään tunne itseäni ulkopuoliseksi, vaikka siitä onkin aikaa, kun olemme tavanneet. Ja blogisi seuraaminen on ihan ensteks mukavaa. T. Suihkon muori.
VastaaPoistaKiva että tykkäät :)
VastaaPoista